Get up and keep going

No moikka moi! Tajusin etten ole kirjoittanut aikoihin joten koitan nyt raapia jotain kasaan, vaikka tämä onkin varmaan viimeinen paikka jossa pitäisi käyttää aikaa tietokone sylissä. Kirjoitan nimittäin hotellihuoneestamme Collins Ave.nuelta Miamin South Beachilta! :)


Parin viikon takaiset takaiskut alkavat tuntua jo aika kaukaisilta. Joskus vaan menee paremmin ja joskus huonommin. Täytyy kyllä sanoa että oli todella raskasta aikaa täällä; kaikki nuo edellämainitsemani hommat, sekä se että sain taas reilulla tonnilla Kelalta mätkyjä. Siis liikaa maksettuja opintotukia perittiin taas takaisin. Arvatkaapa paljollako meni yli? 30 eurolla. Arvatkaapa paljonko tämä 30 euroa maksoi? 600 euroa. Vitun Kela. Toisaalta samaan aikaan pitäisi kai vaan syyttää itseään että laskisi vielä tarkemmin niitä tuloja. Täysiähän en edes nostanut...toisaalta taas pitäisi olla kai vaan onnellinen että saa sitä ilmaista rahaa; soitin suomeen ja sain sovittua sellaisen maksujärjestelyn että ottavat summan erissä pois tulevista tuistani. En siis perjaatteessa joudu maksamaan mitään, mutta opintotukea ei juuri heru vähään aikaan; lienen siis melko vähissä rahoissa suomeen palattuani, opintolainaa pitää varmasti taas nostaa. Eipä kaduta, vaikka olenkin koko opiskeluaikani "tuhlannut" rahaa niin ei taaksepäin katsoessa juuri kaduta, onhan sillä rahalla tullut tehtyä ja koettuakin.

Rahasta puheenollen oli myös vähän hyviä uutisia: sain auton korjattua lähes entiselleen 300$. Steward Bro'sit tekivät kyllä todellista taikuutta; väänsivät kaikki palat takaisin paikalleen siten että juuri mitään ei tarvinnut vaihtaa. Saivat jopa konepellin toimimaan kunnolla ja ruuvasivat rekkarin takaisin ilman että edes mainitsin asiasta. Täytyy kyllä nostaa suuresti hattua kyseisille herroille, Jimmystä tuskin pystyy näkemään että keula oli vielä hetki sitten pahasti rutussa, ja vaikka on se 300dollariakin rahaa niin tuntuu silti tietyllä tavalla säästöltä.

Oman osansa viimeviikkojen tuskaan toi Islanti, jonka rahakriisistä ja tuhkapilvestä lienee väännetty jo niin monta vitsiä että turha lyödä lyötyä...Ainon oli määrä lentää tänne 26. ja vielä 24. suurin osa suomen kentistä oli kiinni. Siinäpä sitä sitten jännitettiin että peruuntuuko koko homma, onneksi Miamin matkan oli määrä alkaa vasta 4.5. joten lohduttauduimme sillä että ainakin se toteutunee vaikka saapuminen viivästyisikin.

Päivät kuluivat tappavan hitaasti ja töissä olo ei enää maistunut juuri ollenkaan. Jotenkin kuitenkin keräsin itseni joka päivä ja menin töihin kuten aina ennenkin; hymyillen ja energisenä. Pientä iloa antoi väliarvosteluni; Sain todella hyvät pisteet Bethiltä lähes kaikissa kategorioissa. Tiedän että olen pärjännyt paremmin kuin muute tänne lähetetyt opiskelijat, jotka hekin ovat olleet kyllä fiksua ja kielitaitoista porukkaa. Minulla lienee kuitenkin ollut etu siitä että tiesin minne tulen ja Englannin reissu antoi tarvittavaa kielipohjaa. Beth kiitteli vielä sitä että tulen kaikkien kanssa toimeen enkä ole kertaakaan ollut myöhässä tai soittanut itseäni kipeäksi. Ironista sinäänsä että olin juuri miettinyt että pitäisikö ottaa vähän "omaa lomaa", mutta tuon tapaamisen jälkeen totesin että täytynee todella olla luottamuksen arvoinen :)
Tajusin myös että vaikka en varsinaisesti pidä Bethistä ei hänen alaisuudessaan työskentely ole ollut niin hirveää kuin olisi voinut olettaa, ihan hyvin on mennyt ja on tullut jopa sellainen olo että hän arvostaa työtäni enemmän kuin monen muun osastolla työskentelevän. Mikä sinäänsä on hassua koska minä en yritä täällä luoda uraa tai päästä erityisesti kenenkään suosioon. Olenkin alkanut pohtia että miten erilaista olisi työskennellä jokseenkin vastaavassa työssä (tai ehkä vähän vaativammassa?) takaisin kotomaassa. Siten että oikeasti yrittäisi ja antaisi 100% työpaikalleen...toisaalta kaipaan myös takaisin aivottomaan metro-hommaan, jossa töihinmeno ei stressaa ja työpäivät kuluvat vilauksessa. Vannon ja lupaan tässä kuitenkin etten enää ikinä valita työstäni metrossa ja nauran alimpaan suohon ainakin pari ensimmäistä niistä luusereista jotka itkevät työnsä vaikeutta Helsingin tunneleissa. Helpoin työ maailmassa. Etsikää oikeita töitä.

Jotenkin lopulta kuitenkin kävi niin että 25. iltana toivotin Ainolle skypen välityksellä turvallista matkaa ja menin viikon viimeiseen iltavuoroon vähän sekavin fiiliksin. Olin etukäteen pyytänyt 2 päivää vapaata vaikka tuhkapilvi ehtikin sotkea suunnitelmia...töistä päästyäni kävimme vielä Ennan kanssa kaupassa ja painuin siivoilemaan pientä asuntoani arvovieraan varalta ;)