..........................

Hengissä ollaan yhä! Kirjoitusinto on vähän hiipunut monestakin syystä elämä kuitenkin on jokseenkin vakiintunut nyt; Arkea...töitä, unta, salia jne. Ei kai se arki hirveästi ihmeempää ole pallon tälläkään puolen!

Vapaat tulivat ja menivät. Säillä minua ei ainakaan ole siunattu sillä kaksi vapaapäivääni menivät ikkunasta sateeseen katsellessa. Sain sentään kämppää vähän siivoiltua ja muutamat juoksevat asiat hoidettua, mutta muuten päivät lähinnä katosivat jonnekkin. Facebookkia tuijotellessa ja kirjaa lukiessa. Aloitin uuden "urakan" ja aloin kuunnella ajanpyörää englanninkielisenä audiobookkina; ei todellakaan mikään itsensä sivistämisen huipentuma, mutta ainakin riittää kuunneltavaa lenkeillä! En ole edes käynyt ulkona muiden mukana; juominen ei ole kiinnostanut ja aikataulut eivät kohtaa; yövuoro sotkee rytmin aina siten että joko ei voi tai ei jaksa lähteä mukaan. En tiedä mainitsinko jo mutta baaritkin ovat olleet hienoinen pettymys; ei täällä (ainakaan mies) tee uusia tuttuja. Porukka on klubeilla vanhan ja sisäänpäinlämpenevän oloista...ilman omaa kaveriporukkaa ei tee mieli mennä ulos ja omakaan ryhmämme ei illanvieton osalta ole ihan minun aaltopituuksillani. Eli terveellisen elämän alkulähteillä ja vesilinjalla jo useamman viikon.

Työt soljuvat jo rutiinilla eikä enää tarvi pahemmin jännittää, tosin juuri eilen sai mennä hetken kädet täristen kun ensin lävähti päälle palohälytys, joka onneksi osoittautui heti vain yösiivoojien käryäväksi vahauskoneeksi, ja perään asiakkaan saama sairaskohtaus. "Pääsin" siis hiljaisen yön lomassa soittamaan pari kertaa hälytyskeskukseen. Päivävuorotkin ovat hurahtaneet ohi, vaikkakaan eivät ihan samalla tahdilla kuin hiljaiset yöt. Eipä täällä varmaan enää hirveästi opi, olen pohtinut että pitäisikö alkaa omin päin tehdä jotain kehitysprojektia, mutta toisaalta mitä sitä omaa työtä ja aikaa uhraamaan jonkun toisen eteen kun ei kerran apu tunnu kelpaavan.

Niin ja sitten siihen .........-osaan. Anteeksi jo etukäteen negatiivisuuteni; Ikävä tulee suomea, tai vaikka edes englantia. Paatosta kai tänne on jo laitettu melkoisesti mutta Maurizion "America is stupid" hokema alkaa kyllä ottaa muotoa; välillä kaikki tuntuu niin älyttömän vaikealta; miksei suihkusta tule kuumaa vettä, miksi kaikki mistä ottaa kiinni jää käteen, miksei laskuja voi maksaa netissä, miksi posti ei kulje, miksi koko talo lämmitetään ilmastoinnilla, miksi työvuorot saa vain päivän etukäteen, miksei kaupassa myydä tikkujäätelöä, miksi 12 tunnin kello, mailit paunat ja faarenhaitit, miksi päivämäärät väärinpäin ja seiskassa ei vaakaviivaa, miksi checkit ja miksi internet pätkii, miksi hinnassa ei ole veroa kun se siihen kuitenkin lisätään, miksi tekstiviestin vastaanottaminen maksaa, miksi bussin sattumanvarainen aikataulu...

...kulttuurien erot ovat arvo, mutta joskus sitä miettii Babelin salaisuutta ja ihmettelee miksi asiat pitää eri maissa tehdä eri tavalla ja erityisesti miksi ne tehdään huonommin tai epäloogisemmin. Olen miettinyt asiaa ja maksaisin nyt juuri tavatakseni jonkun suomessa asuvan jenkin joka voisi ihmetellä toisinpäin sillä uskallan väittää että hänen listansa olisi hyvin lyhyt. Siinä missä Leicesterissä tuli sellaisia "ahaa..tämän voi tehdä näinkin" elämyksiä niin en tältä istumalta keksi yhtään asiaa mikä täällä olisi selkeästi paremmin toteutettu; 24/7 kaupat ja halpa bensiini ovat mukavia asioita, mutta eivät ainakaan minun silmissäni neron leimauksia. Jopa se amerikkalainen bussiness-ajattelu ja "oman onnensa seppä" taitaa olla historiaa. Ainakin tämä neljän tähden kioski voisi hakea liiketoiminnan oppeja sieltä lukion yhteiskuntaopin tunnilta ja sosiaalisia taitoja ala-asteelta. Onneksi on Maurizio; hänen kanssaan voimme haukkua ja räksyttää yhdessä.

Oppia ikä kaikki. Ja opettavaistahan tämäkin todellisuuden näkeminen on ollut, taas voi sitten palata hymyssä suin suomalaisen työkulttuurin pariin. Eikä tämä nyt oikeasti niin hirveää ole, työ vain on ehkä hieman liian helppoa kouluja käyneelle ja palkka ei tunnu kohtuulliselta. Vaikka toisaalta olenhan vain harjoittelija ja silti palkalla elää + muutama penni jää myös matkusteluun :)

Niin ja muuten eniten vituttaa kaikki: hienot autokauppamme saivat uuden käänteen kun Jimmy levisi käsiin vajaa viikko katsastuksen jälkeen. Seisoi sunfreshin pihassa viikonlopun yli ja hinautettiin korjaamolle maanantaina hintaan 70 dollaria. Hajonneelle bensapumpulle laitettiin hinta-arvioksi 700dollaria eli abouts auton arvon verran. Jeevittu. Hajottaa huonon tuurin lisäksi se että kyseinen hinta on tietysti järjetön rip-offi. Olen tässä käyttänyt yön googlaillessa ja hintaa hajonneelle palalle tulee 70-130dollaria, asennuksen voisi kotomaassa tehdä itse, mutta täällä ei oikein ole apua tai välineitä. Pitääkin varmaan huomenna mennä neuvottelemaan hintaa ja pohtimaan kehtaako sitä maksaa vai pitäisikö koko vehje valella gasoliinilla ja tuikata tuleen. Voitte arvata paljonko taas kiinnostaa laittaa omaa vapaa-aikaa auton kanssa säätämiseen....

...nyt lenkkikamat niskaan ja kohti kotia, jos se armoton ketutuskin tästä hiljalleen laantuisi.

Autoasiaa

Yö meni taas vauhdikkaasti Nankitan kanssa turistessa. Yövuorot kyllä menevät nopeasti, mutta sotkevat muun päiväjärjestyksen kuten jälleen kerran huomasin; 8 kotona, 10 nukkumaan ja herääminen illalla 21:30, siinäpä ne tärkeimmät. Sali jäi välistä, joten menin työyöputken viimeiseen vuoroon varsin hyvin levänneenä.

Alku meni taas normaaliin tapaan, mutta tehdessäni ensimmäistä inventaariota huomasin yhden avaimen puuttuvan. Tiesin avaimen kuuluvan samassa orientaatiossa olleelle kokki-Jordanille ja joutuvani kirjoittamaan varoituksen tälle. Mietin pääni puhki miten välttyisin velvollisuudelta ja lopulta menin facebookkiin, josta löysinkin Jordanin. Soitin kännykällä sivuilla olleeseen numeroon ja lopulta puoliunessa oleva Jordan vastasikin. Kerroin ettei hän ollut palauttanut avaintaan ja hetken kiroiltuaan lupasi lähteä tuomaan sitä. Jordan asuu 30min ajomatkan päässä, mutta ajoi silti mielummin tuomaan avaimen kuin otti varoituksen, kiitteli mennessään oivallustani facebookista.

Loppuyö meni hiljakseen kunnes tein aamulla toisen inventaarion; huomasin toisenkin avaimen puuttuvan (2 samana iltana!!), olin ilm. Jättänyt 1. Inventaarion kesken jordanin avaimien jälkeen, ja nyt tiesin itse olevani varoitus-uhan alla, sillä puuttuva avain oli yksi grandmastereista joista pitäisi pitää tarkkaa lukua. Ilmoitin heti Bobille ja aloimme etsiä avainta yhdessä. Tiesin tehneeni ensimmäisen ison virheeni, joten kääntelin kaikki laatikot jne ympäri. Kelasin kamerasta palautushetken, josta ei nähnyt kuitenkaan enempää kuin että kyseinen henkilö käy luukulla ja asioi Kennethin kanssa. Selvittely jatkui pitkälti tunnin kunnes sattumalta eräs työntekijä pyysi avaimia 117, huomasin viereisessä koukussa ylimääräiset avaimet ja helpotus oli suuri todetessani ne puuttuvaksi grandmasteriksi. Joku oli illalla laittanut ne väärään koukkuun ja epäonnekseni juuri siihen kuuluvat avaimet olivat poissa. Kukaan ei enää jälkikäteen kommentoinut mokaani, bob sanoi vain että tärkeintähän on että oikeasti tarkastaa avaimet ja huolestuu jos jotain puuttuu...

Vaihdoin lenkkikamppeet ja juoksin salille vetämään kiukkutreenin, minkä jälkeen taas nukkumaan. Nukuin pari tuntia ja heräsin lumiseen maisemaan, eillinen +18 oli vaihtunut pakkaseksi ja lumisateeksi, näin täällä mannerilmastossa. Totesin että olenkin ehkä ansainnut pari laiskottelupäivää ja käänsin kylkeä. Asentelin ajankulukseni koneelle Dragon Agen lisäosineen ja peli piti lupauksensa ja nielaisi vapaapäiväni; pitkästä aikaa voi pelailla hyvillä mielin tietäen ettei oikeastaan ole parempaakaan tekemistä...lienee tähän vielä jatkossakin vapaapäiviä menevän. Joka paikka oli kipeänä perjantain treenistä joten annoin itselleni synnin päästön, tilasin pitsaa ja odotin kotosalla lumien sulamista! Vapaat menivät äärimmäisen nopeasti kuten vapailla on tapana! Ehkä sitä taas saa töiden lomassa asioita hoidettua ja itseään liikkeelle...

Jatkossa pitäisi aina olla 2 yövuoroa/viikko ja valeriella loput 5, mutta hänellä on jo 2 poissaoloa n. 3 viikossa, joten saanee nähdä heiluuko mono taas jossain välissä ja suomen poika takaisi yökyöpeliksi!

Maanantaina päätin taas saada jotain aikaiseksi joten vein auton katsastukseen; yksi rengas piti vaihtaa ja lisäksi jo edellisessä katsastuksessa korjattavaksi käsketty jarruvalo piti vaihtaa, hintaa 150 dollaria. Koko autokauppa on alkanut ketuttaa, tai lähinnä se että maksoimme autosta Saralle saman hinnan kuin millä hän sen osti eli 1700 dollaria, jälleenmyynti arvoa autolla on tuskin edes tonnia ellei sitten myy kaverille....aiommekin kyllä pyytää että sara maksaa nuo heidän käytöstään aiheutuneet kulut kun muutenkin maksoimme räikeää ylihintaa. Eihän nämä isoja kuluja ole 5 maksettavaksi...no onpahan nyt ainakin auto.
PS: Sara maksaa meille jarruvalon vaihtamisen eli 114 dollaria, joten loppu paremmin kaikki paremmin!

Kävin rekisteröimässä auton ja vaihtamassa killvet, sen jälkeen päätin terästää olemattomat mekaanikon taitoni ja kurkata konepellin alle. Vesa oli kehottanut katsomaan öljyt ja nesteet, mutta yllätyin silti miten huonoa huolta autosta on pidetty; lopussa olivat niin öljyt, jäähdytysnesteet kuin vedetkin...vähän pisti vihaksi, mutta onneksi tuli katsottua. Eli huolttikselle litkuja hakemaan..öljyt pitänee kuitenkin vielä vaihdattaa, äkkiä sitä on tullut Jimmylle hintaa 2000dollaria, mutta ainakin kulkee ja nyt on asiat reilassa! Saa nähdä tuleeko vielä lisäkustannuksia. Suht monta työtuntia/päivää tähän on nyt jo laitettu...

Salille käymään ja 4h unet ennen töitä..onneksi pari vapaata taas tiedossa, rankoille ottaa!

St. Patricks Day!

Sain Santulta auton avaimet kouraan ja ajelin kotiin missä Iiron veli Joni vielä veteli sikeästi unia. Ajattelin itsekkin nukkua pari tuntia, mutta en oikein saanut unta joten surffailin lähiympäristön matkakohteita. 9 päivän duuniputken jälkeen saatan hyvällä tuurilla saada 3-4 päivää vapaata jolloin voisi käydä jossain matkailemassa. Chicago, Denver ja Memphis ovat kaikki n. 11h bussimatkan päässä, Wichita ja St. Louis puolestaan vain parin tunnin päässä. Chicagon ja St. louisin reissut ovat suunnitteilla joten jättänen ne myöhemmälle. Todennäköisin matkakohde yksinäiselle viikonlopulla olisi tällä hetkellä Kyn kotikaupunki Springfield (yksi niistä jotka väittävät olevansa Simpsonien koti). 300km etelässä olevalla alueella olisi luolia, luonnon nähtävyyksiä, villieläin puisto ja "silver dollar city" viihdekeskus/teemapuisto. Saas nähdä tuleeko päästyä käymään jossain välissä...kiva olisi toisaalta joku päivä mennä Ky:nkin kanssa sinne.

Kymmenen maissa aloin patistaa muita liikkeelle ja lähdimme ensimmäisenä valmiina olleen Jonin kanssa kävelemään Westporttiin jonka läpi paraati tulisi kulkemaan;








Vasemmalta oikealle; Joni, Iiro, Annu, Enna, Wesku, Hanna ja minä :)


Hyvän ruuan jälkeen jouduin ikävä kyllä palaamaan velvollisuuksien pariin ja painuin nukkumaan. Simahdin heti sänkyyn päästyäni ja nukuin kuin tukki huolimatta yläkerrassa meneillään olevista pippaloista. Heräsin viiden tunnin unien jälkeen ja puettuani palasin ylös jossa väki oli lisääntynyt muttei meno huonontunut. Olin ainut joka joutui lähtemään töihin, mutta minkäs teet...toisaalta onhan sitä alkoholia ennenkin maistettu. Yö 8/9 ja vapaat häämöttää...

Day Light Saving and Drivers License

Tekstiä tulee kommunikaattorilla, mutta sen laittaminen tänne on hieman hankalaa, pahoittelen hidasta päivitystä ja kaikkia näppäilyvirheitä :) Happy St. Patricks Day!

Jouduin Lauantaina heräämään "jo" puoli kolmelta, koska aikani optikolle oli 15.30. Kävelin sateessa sunfreshille, saapuessani paikalle 15.31 virkailija vitsaili myöhästymisestäni, mikä olisi ollut ihan hauska juttu jollen olisi odottanut pääsyä 15.30 ajalleni vielä 17.00. Lopulta pahoitteleva ja todella mukava lääkäri ajoikin minut läpi koko prosessista puolessa tunnissa. Tilasin 2 "ajo"lasit ja hintaa tuli 190dollaria, yhdet olisivatmaksaneet 190dollaria, en ihan tajunnut logiikkaa mutta ensiviikolla sitten pitäisi saada taas itsevarmuutta ajamiseen.

Kävelin takaisinpäin sateen edelleen jatkuessa ja päätin pysähtyä dollar-treehen (siihen 1-dollarin kauppaan) ostamaan pikkusälää. Huomasin samalla parkkiksella kirjakaupan, joten ajattelin pysähtyä ostamaan uutta lukemista. Paikka osoittautui jättimäiseksi antikvariaatiksi/ostamatta jääneiden kirjojen viimeiseksi leposijaksi. Vietin tunnin eri hyllyjä selaten ja mietin että tämä "joka kirjaa 1 kappale"-kauppa leffahyllyineen olisi kyllä oikea paikka Iidalle tai Äidille. Tosin kaikki tietysti oli englanniksi... Päädyin lopulta ostamaan 6 kirjaa väliltä "Afrikan kolonisaatio"- Scifi, ja kassallakin myyjä totesi että taidan lukea aika monipuolisesti; hintaa 6 kirjalle tuli reilu 20e, kaikki vielä uuden veroisia!
Sama paikka myös ostaa käytettyjä kirjoja joten rahtaan opukset takaisin jos(kun) eivät mahdu matkalaukkuun sitten paluumatkalla.

Ehdin nukkua vielä muutaman tunnin katkonaista unta ennen töihinlähtöä, heräsin aikaisemmin jotta ehtisin bussiin, kaikki muut olivat menossa power n lightiin, joten auto oli tällä kertaa enemmistön käytössä. Koko viikonloppu oli kiireinen "Big12"-tournamentin, eli paikallisdivisioonan college koripalloturnauksen takia. K-staten joukkue (ei se meidän kansas) yöpyi hotellilla. Rekvisiittaa ja faneja oli riesaksi asti, molempina öinä saatiin myös vähän aktionia; useammankin kerran tuli tilattua poliisi tai crown securityn turvamiehet. Tosin eipä siitä sitten mitään suurempaa kuitenkaan seurannut. Aamulla vaihdoin lenkkikamat päälle ja hölkkäilin n 5km matkan kotiin, takoituksena oli käydä matkalla salilla, mutta se aukesikin vasta kymmeneltä sunnuntain takia. Niinpä pikku kiertotien kautta kotiin nukkumaan. Tarkastin vielä postilaatikon joka olikin taas täynnä. Keräsin edellisenä päivänä kaikki väärällä nimellä meille tulleet postit, vedin tussilla osoitteen yli ja kippasin takaisin lähtevään postiin. Nyt postinjakaja oli ilm. Syynännyt tussituksen läpi ja pistänyt kuoret takaisin laatikkoomme, jossa kyllä on melko selvästi minun nimeni. Ilmeisesti se troglodyytti joka jakaa postimme ei ole pelkästään hidas ja huolimaton vaan myös tyhmä.

Sunnuntai meni palautellessa univeloista ja nukuinkin kauniisti aamu yhdeksästä ilta kymmeneen ja palkitsin itseni vielä tilaamalla night orderista juustohampurilaisaterian! Vitsailtiin Miken kanssa että kävi tuuri kun päästiin kevätpäivän tasauksen aikana vuoroon; vain 7h töitä. Hauskuus loppui kun todettiin hotellin olevan 100% täynnä, kaikkien olevan juhlatuulella ja aamuherätys-koneen ollessa pois käytöstä ajantasauksen vuoksi. Poistuttiin kumpikin koko yön aikana toimistosta max. 5 minuutiksi käymään vessassa. Parisataa manuaalista herätyssoittoa ja nälkäisiä/humalaisia juhlijoita. Lopulta yö kuitenkin päättyi ja päästiin lähtemään kotiin mikä taas ei ollut sinäänä suuri helpotus koska tiesin miten paljon tekemistä minulla vielä olisi...

...Olin yön aikana tutkinut autopaperi asioita, koska ne on pakko hoitaa lähiaikoina pois alta. Päätin ottaa härkää sarvista ja ryhtyä tuumasta toimeen samana päivänä. Bussilla kotiin, missä koitin nukkua tunnin huonolla menestyksellä. Lopulta päätin vain nousta, kävin suihkussa, söin ja aloitin uuden päivän ilman sen kummempia unia. Ennakin aikoi hoitaa kortin pois samalla kertaa joten ajettiin hyattin kautta Jackson County (piirikunta) court houselle, johon jäin selvittämään autoasioita. Enna puolestaan lähti pankkiin ja etsimään vielä lippuja illan Bon Jovi konserttiin. Court housella kyselin mistä aloittaa ja metallinpaljastimien jälkeen pääsin jonkun veroviranomaisen puheille, joka paperini tarkkaan syynättyään ja varmistettua maahansaapumispäiväni alkoi tivaamaan olinko hoitanut edellisvuoden verot. Todettuamme yhdessä että koska tosiaan juuri saavuin tähän suureen ja upeaan maahan ei minulla ole rötöksiä vielä koltollani. Teki myös mieli sanoa että jos voisin niin enpä penniäkään maksaisi kun en mitään vastinettakaan saa. Lopulta sain haltuuni paperin jonka sisältö oli jotakuinkin "verot:0, maksamattomat verot;0" samalla sain käteeni kartan jonka avulla suunnistaa byrokratian viidakossa, mikä olikin avuksi sillä samassa korttelissa oli valtiorakennuksia niin piirikunta, osavaltio kuin valtiotasollakin.

Jonotin state courthousella aikani auton rekisteröintiin jossa selvisi ettei autolle 5kk sitten tehty katsastus enää kelpaa, vaan täytyy teettää uudestaan. Seuraavaksi jonottamaan autokouluun jossa kerrottiin että tarvin todistuksen siitä että olen töissä Hyatilla, saatiin kuitenkin ilmaiseksi käteen paikallinen autokoulu-kirja, joka oli n. 20 sivuinen vihkonen.. Niinpä kotiin hakemaan kaikki paperit ja uudestaan tiskille, päätettiin kokeilla ottaa kirjallinen osa kylmiltään; se kun ei maksa mitään ja sitä voi käydä kokeilemassa joka päivä kaksi kertaa (?!) osa kokeessa olijoista näyttikin olevan enemmänkin bingossa kuin autokoulussa. Eräskin ulostulija totesi "well not today, maybe tommorrow!". Ensin mennyt Enna pääsi tietokoneelle tekemään testiään, mutta toisella tiskillä ollut virkailija puolestaan käännytti minut vaatien allekirjoitettua ja tuoreeltaan kirjattua versiota todistuksena että YHÄ olen töissä sielä. Aamupäivän edestakaisin ravattuani ja 16h valvottuani teki mieli nostaa mekkala, mutta en viittinyt bustata kokeeseen päässyttä Ennaa. Niinpä hammastapurren ajamaan hotellille jossa Dana kirjoitti tarvittavat paperit ja minä takaisin state courttiin. Enna ei ollut päässyt ensimmäisellään läpi ja oli lueskellut kirjaa odotellessaan. Sain parit vinkit häneltä ja pääsin vihdoin tekemään kirjallista. Kokeessa piti aina valita oikein neljästä ja saada väh. 20/25 oikein. Sain heti alkuun kaksi kysymystä jotka alkoivat "kuinka monta jalkaa pitää...". Eli pari väärin ja jatkamaan. Suomen ajo-opeilla, Ennan vihjeillä ja tuurilla pääsin tilanteeseen jossa 18/25 oikein, jolloin toiseksi viimeisenä kysymyksenä paukahti ruudulle "montako jalkaa...". Iso huokaus, sattumanvarainen arvaus; CORRECT! Ja viimeiseen kysymykseen "mitä jos oikealle käännyttäessä palaa punainen pallovalo ja viheä nuoli samassa tolpassa?" Eipä tietoa, mutta käännytäänpä silti; CORRECT! 20/25 oikein, eihän sitä autoa kortilla ajeta vaan tuurilla! Amerikkahan on yrittälijäiden ja onnekkaiden maa!

Ajokokeesta menin näöntarkastukseen ja liikennemerkkitestiin. Ilmeisesti lääkärin juuri toteama kaukonäön puute ei ole este ajokortille, kuten ei myöskään se että ei tiedä kaikkia ajokortteja (Kunhan on varmasti YHÄ töissä!). No tällä kertaa minun etuni ettei olla turhan tarkkoja. Siirsin auton toimistolle ja kyytiin hyppäsi vanhempi poliisinainen. Tiukkasi ensin kuka ajoi auton paikalle kun eihän minulla ole korttia; selitin että ajoon oikeuttava kortti löytyy kyllä, mutta tarvin missourin lisenssin vakuutuksen jatkamiseen. Täti oli kohtuu mukava verrattuna niihin harakoihin joiden opissa aikoinaan ajoin inssin. Ajeltiin parit kottelit ympäri, syyttelin pikkuvirheistä manuaalin puutetta (automaatillahan on oikeasti ihan sairaan helppo ajaa) sekä ylinopeuteen oikeuttavaa mailimittaria! Poliisi totesi että osaan ajaa ja palatti toimistolle jossa pääsin lopulta kassalle hakemaan todistukseni! Kuvaan napattiin väsynyt mutta toisesta ajokortistaan ylpeä kuljettaja, hintaa koko lystille lyötiin 10 dollaria. Papereiden ollessa kunnossa voi siis autokoulun käydä Missourissa alle tunnissa ja n. 7 eurolla. Ehkä kaikki eivätkään siis aja täällä kännissä kuten aiemmin luulin, vaan liikennesäännöt ovat hieman hatara käsite...


JIMMY!
Loppupäiväksi nukkumaan ja illall taas töihin. Vuorossa yötyöputken päivä 6/9 ja aika pitkälti sitä samaa taas. Bobin ja Nankitan kanssa työskentely alkaa ja tuntua rutiinilta, onneksi kemiat toimii suht hyvin ja yöt menevät nopeasti. Yövuorossa on aina pientä puuhailtavaa joten ei tule tylsää, hommat voi hoitaa kiirehtimättä ja välissä lukea kirjaa tai kirjoittaa blogia kommunikaattorilla. Tosin päiväthän sitten menevätkin nukkuessa ja illat lähinnä töitä odotellessa, hyvä saliputkikin meni poikki kiireen vuoksi ja nyt en ole käynyt kolmeen päivään, pakko varmaan huomenna tai ylihuomenna koittaa keretä.

Tiistaina nukuin tarkoituksella pitkään koska en varmaan keskiviikkona nuku juuri ollenkaan; tarkoitus on lähteä katsomaan St. Patricks dayn paraatia heti aamupäivästä kun pääsen töistä kotiin. Herätessäni olimme saaneet vieraita, Iiro oli palannut veljensä kanssa amerikan kiertueeltaan ja viettävät meillä pari yötä ennen kuin lentävät takaisin suomeen. Käytiin syömässä tomfooleriesissa ja kuultiin reissun kohokohdat...kovasti tekisi mieli itsekkin matkaamaan!
Yö oli hiljaistakin hiljaisempi, joten istuskelin lähinnä netissä aina Bobin ollessa muualla. Otin kotoa pari euro-kolikkoa mukaan ja koko vieras valuutta juttu synnytti melkoisesti keskustelua Nankitan kanssa, googlailtiin eri valuuttoja ja niin edelleen...Bob puolestaan luki meille nettiuutisia; New Jerseyssä asuva nainen haluaa painaa 1000paunaa, Detroitissa on kielletty hajuvedet valtion rakennuksissa, hammaslääkäri on jäänyt kiinni hampaiden paikkaamisesta papericlipseillä...ONLY IN AMERICA. Kohta yö 7/9 ohi ja paraatia katsomaan!

Arjen tuntua

Kirjoitan tätä töissä ollessani kommunikaattorilla. Hieman hidasta, mutta aikaahan täällä on, ja onpahan jotain hyötyä tästäkin tiiliskivestä nyt kun siinä ei ole datapakettia.

Päivät viuhuvat ohi. Sitä kai se arki on. Kun James potkittiin pellolle siirrettiin minut tekemään yövuoroa. Palkka on sama kuin päivällä, mutta yöllä on aika leppoisaa joten eipä oikeastaan pahemmin haittaa. Tosin juuri nyt on menossa 9 päivän työputki joten ei ihan liikaa hymyilytä. Onneksi työkaverit ovat yövuorossa huippuja. Erityisen hyvin tullaan juttuun Nankitan kanssa, mikä on sinäänsä hassua sillä hän on viisissä kymmenissä oleva yksin elävä täti jonka pääharrastus on raamatun lukeminen. Juttua kuitenkin riittää ja hommat hoituvat siinä samalla joten aika rientää...täälläpä siis istumme ja kristus-radio raikaa. Nankitan jutuista tulee välillä etäisesti mieleen Justin, jonka maailmankuva pohjautui paljolti raamattuun, mutta jonka uskonnollisuus ei häiritse samalla tavoin kuin vastaavat tapaukset suomessa. Csi leicesteriä lukeneille muuten tiedoksi; Justin on juuri asettunut asumaan Koreaan jossa viettää nyt aikaa M-Jn, Jaehon, Huynien ja muiden korean kaverien kanssa!
Nankita on myös jollain omalla tavallaan ihan sivistynyt tapaus; mistä ikinä jutellaankaan niin hänellä on aina jotain sanottavaa koska "Yes I remember seeing that on discovery channel". Ilm tietyllä tapaa voi matkustaa ja kokea vaikka ei ikinä poistuisi olkkaristaan. Itse kuitenkin mielummin käyn paikan päällä! ;)

Oikeastaan ei edes ole ihan hirveästi kerrottavaa. Kansasiin tuli kevät; pari päivää +15c ja lumet sulivat silmissä. Innostuin tietysti kulkemaan ilman takkia mikä johti kipeään kurkkuun. Siitä huolimatta on nyt tullut pidettyä sitä sali 4x/viikko tahtia ja koittanut syödä hyvin. Yövuoron hyvä puoli on että siihen kuuluu yksi ilmainen ateria terracen keittiöstä, useimpina päivinä tulee tilattua joku salaatti jota sitten mutustelen pitkin yötä. Ulkonakaan ei ole tullut käytyä vähään aikaan, muut ovat kyllä käyneet jatkuvastu mutta itsellä ei oikein ole ollut intoa, eivätkä yövuorot tosin olisi juuri antaneet periksikään. Muut menevät ensi viikolla katsomaan Bon Jovia ja seuraavalla viikolla Black Eyed Peasia

Maanantai ja tiistai olivat tosin kokonaan vapaat, mutta omistin ne aikaansaamattomuudelle. Tänne lähtiessä ajattelin että käyttäisin vapaa-aikaani pelaamiseen, leffoihin, tv-sarjoihin jne, mutta eipä ole oikeastaan sittenkään innostanut. Latailin viikolla pari uutta peliä koneelle ja ajattelin uppoutua niihin pariksi päiväksi, mutta lopuilta tyydyin lähinnä vain lukemaan kirjaa, katsomaan pari leffaa ja käymään salilla.

Kokonaisuudessa viime viikko on ollut melko saamaton, hoidettavien asioiden lista rupesi kasvamaan aika lailla joten ryhdistäydyin eilen; siivoilin töistä päästyäni, kävin pankissa ja kaupassa sekä varaamassa ajan optikolle uusien ajolasien saamiseksi sekä ajoin social security officen kinuamaan uutta korttia koska posti ilm. todellakin hukkasi ensimmäiseni. Suurin osa stressaavista asioista liittyy muutenkin autoon: käyn maanantaina maksamassa siitä verot ja laittamassa sen rekisteriin, ilm. Vaihtavat kilvetkin siihen. Tiistaina pitäisikin sitten varmaan jo koittaa ajaa se kortti niin että saadaan pidettyä vakuutus voimassa. Joskus pienetkin asiat tuntuvat suurilta; minua on ärsyttänyt koko autohomma aika lailla kun tuntuu että siitä on itselle enemmän työtä kun hyötyä. Annu on kyllä tarjoutunut auttamaan, mutta eipä sitä paljon voi kun paperit ovat nimissäni. Samalla kaikki siihen liittyvät pikkujutut ketuttavat, kahdesti olen purrut hammasta saadessani auton käsiini tankki tyhjänä, vaikka olen itse tankannut sitä jo useamman kerran ja tuntuu että kannan sieltä jatkuvasti ulos muiden roskia. Se on sitä jakamisen iloa, toisaalta auton olemassaolo on kyllä suuri helpotus täällä, ja pelisäännötkin alkavat selkiytyä. Avaudunko taas? No se kai on blogin tarkoitus (?)

Ainiin, käytiin yhden yövuoron jälkeen aamupalalla Chanel-Carlosin kanssa! Hän pyysi mukaan kantapaikkaansa ja vaikka väsytti niin menin kohteliaisuudesta mukaan. kyllä kannatti! Tullessani sisään ajattelin heti että olenko astunut leffaan, paikka oli kuin suoraan jostain klassisesta elokuvasta; auto- ja elvis tauluja seinillä, satunnaisia kulkijoita baarijakkaroilla ja jukeboksi soimassa nurkassa! Cafe of broken dreams! Ja tarjoilijat; kaksi vanhempaa naista jotka ilm. ovat tehneet samaa työtä koko elämänsä ja muistavat kaikki asiakkaat nimeltä. Molemmat tulivat vaihtamaan kuulumiset Carloksen
kanssa ja Carloksen esitellessä minut tulivat halaamaan ja istumaan pöytään?. Siinä sitä sitten juteltiin, eipä tuntunut olevan turhia kiireitä tässä paikassa. Välissä joku tuli mesoamaan tiskille jolloin tarjoilija kävi juttelemassa tälle ja lopulta heitti kassasta muutaman dollarin. Kysyin mistä oli kyse jolloin joe-joe (toinen tarjoilijoista) kertoi että hän on vanha asiakas joka aikoinaan joutui autokolariin ja satutti päänsä. Mies kuulemma tulee joka päivä kahville ja luulee olevansa töissä kahvilassa, joten kahvin juotuaan hän jää kinuamaan maksamatonta palkkaansa. Sama kuulemma toistuu päivittäin ja tädit ovat tottuneet aina heittämään tippikassasta muutaman dollarin. Kuin leffasta! Syötiin aamupalamme ja joe-joe kävi välissä esittelemässä kolikkokokoelmaansa jonka ainut ulkomaalainen kolikko tosin oli 0.50 punnan kolikko. Lupasin tuoda ensikerralla tippinä euron kolikon mistä hyvästä sain vielä lähtiessäkin halauksen. Kotiin kävellessä hymyilin koko matkan ja mietin missäköhän aikakoneessa äsken kävin...

Nyt kun tajusin kommunikaattorin edun blogin pitämisessä niin saatan jopa päivitellä vähän useammin, aamuyöstä ei ole paljon muuta tekemistä kuin pohtia lähipäivien tapahtumia :)

Kokoustelua ja töitä

Jouduin menemään keskiviikkona heti aamusta department meetinginn. Kaikki Securityssä/PBX:ssä työskentelevät olivat ottaneet "Engagement surveyn" viime syksynä. Kysely oli semmoinen hyvin laureahenkinen "koetko että kehityt työpaikallasi", "koetko että työpaikkasi arvostaa sinua". Kysely oli jotakuinkin samanlainen kuin Laurean kurssipalautekyselyt, joten paperinivaskaa oli jokseenkin helppo lukea. Yllätyin, koska vaikka kysely oli anonyymi olivat vastaukset pääosin paljon positiivisempia kuin työpaikan yleinen ilmapiiri antaa ymmärtää. Vain ilmeisesti yksi oli haukkunut työpaikan kauttaaltaan, muuten vastaukset olivat varoivaisen positiivisia.

Käytiin kaikki kysymykset yhdessä läpi ja mielestäni lopputulos oli aika puhdas nolla. Kukaan ei uskaltanut mainita mitään negatiivista, ja managerit kävivät tekstiä läpi Hyatt-lasit päässä. Maurizio vieressäni kiroili kokouksen alusta loppuun ja totesi aina välillä korvaani jotain "There is no point in this, now you can see how stupid they are". Oli kyllä melkein pakko kallistua hänen kannalleen kun kysymyksen (joka meni jotakuininkin;); In everyday working environment do you have chance to do what you do best?" eli kysymyksen asettelu oli vapaamuotoisesti käännettynä "Koetko tekeväsi työssäsi sitä missä olet hyvä?". Pöytä kierrettiin ympäri ja jokainen vastasi missä on hyvä; "Minä olen hyvä aamuherätyksissä." "Minä olen hyvä hymyilemään." "Minä olen hyvä asiakaspalvelussa.". Omalla vuorollani totesin että olen saattanut ymmärtää kysymyksen väärin, mutta että eikö tässä kysytä antaako työpaikka mahdollisuuden toteuttaa itseään, eikä että missä on hyvä. Pari vihaista katsetta managereilta ja iloinen hymy Mauriziolta todisti että olin vissiin ymmärtänyt juurikin oikein. Totesin myös ihan totuudenmukaisesti että "Tähän mennessä pelkkä englannin kielen kanssa pelaaminen on ollut haastavaa, mutta että puhelimeen vastaaminen ei ole sitä mitä teen parhaiten." Eipä ole pennin jeniä hävittävää tässä puljussa, pääpiirteissään kokous meni kyllä hyvässä hengessä eikä minulle ainakaan tullut mitään jälkipuheita kommenteistani, olivathan ne perjaatteessa juuri sitä mitä kokouksessa haluttiin, vaikka kukaan "vakkareista" ei niitä uskaltanutkaan ääneen sanoa :)

Kokouksen jälkeen Sharon tuli vielä sanomaan että "ainut asia mikä kokouksessa sanottiin suoraan oli mitä sanoit siitä itsensä toteuttamisesta". Tuntui ihan hyvältä saada moista palautetta, vaikka Sharon totesinkin samaan syssyyn ettei se kuitenkaan mitään muuta, "parhaimmillaan saadaan uudet tuolit toimistoon".

Jouduin tulemaan takaisin töihin 15:00, joten päivällä ei oikein rentoutua. Otin kuitenkin hyödyn irti päivästä ja kävin salilla. Iltavuoroon palatessani kuulin että James oli irtisanottu kokouksen jälkeen. Kuulemma oli "myöhästellyt liikaa" eli käytännössä hänestä haluttiin eroon. Ei James mikään paras työntekijä varmasti ollut, mutta aika turhaa kettuilua kutsua tyyppi vapaapäivänään kokoukseen; antaa istua 2h kuuntelemassa kehityskokousta ja kertoa sen jälkeen ettei illalla enää tarvi tulla töihin. Mikä myös ihmetytti oli se että James irtisanottiin ennen kuin oli edes mietitty kuka ottaa hänen hommansa hoitaakseen. Täällä ei irtisanomisaikaa tunneta, ei edes vaikka se olisi firmalle edullista. Niinpä Beth kutsui minut toimistoonsa ja kysyi voisinko tehdä muutaman ylityövuoron. Otin ylimääräiset yövuorot vastaan hymy huulessa ja läimäytin pöytään vastaiskuni; 6 päivän lomatoiveen toukokuun alkuun. Eipä Beth voinut paljon muuta kuin luvata katsovansa jos onnistuisi :)

Vietin keskiviikko ja torstain yön Jamie Kroonen opissa, tarkoituksena oppia ilta- ja yövvuororutiinit dispatcherille, niitä vuoroja kun tulen enimmäkseen tekemään. Jamie ilmoitti heti että koska hänelle ei makseta palkkaa kouluttamisesta ei hän aio siihen ihmeemmin panostaa. Ymmärrän kyllä Jamieta, hän on ehkä paikan rennoin ja rehellisin tyyppi Maurizion lisäksi. Tehtiinkin niin että istuin heti dispatcherin penkillä ja hoidin hommia, kyselin sitten aina Jamielta tarvittaessa jotain. Dispatcher trainingia on tullut tehtyä nyt jo niin paljon ettei siinä ihmeempiä ongelmia ollutkaan. Jamie puolestaan auttoi operaattoreita siinä samalla, joten kaikilla oli pääpiirteissään melko helppoa.

Lomapäiviä ei ole ylitöiden takia juuri tiedossa, mutta onneksi töissä sentään oli myös perjantaina ja lauantaina helppoa; Uusi työntekijä Valerie (noin 50 kymmenissä oleva aika tomeran oloinen täti) aloitti trainingin dispatchingissa, mikä tarkoitti että meitä oli toimistossa käytännössä 3 operaattoria ja minä, eli en joutunut vastailemaan puhelimeen juuri ollenkaan pariin päivään. Hoitelin vain avainhallintaa ja kameroita jne. Pääpiirteissään hotellillakin oli aika hiljaista, joten saatoin jopa sanoa viihtyväni töissä.

Kävin ahdistamassa Bethiä lomistani, ja tämä tilasi pitkin hampain toukokuun "forecastin", eli kävijä ennusteen, ja kun sekin näytti melkein nollaa niin antoi minulle pyytämäni 6 päivää lomaa. Tosin näpäytti vielä sen verran että laittoi yövuoron juuri ennen loman alkamista, eli käytännössä lyhensi lomaa päivällä. En ymmärrä miksi pitää väkisin koittaa vaikeuttaa loman viettoa kun vielä sanoin että tämä on enemmän tai vähemmän kaikki mitä puolen vuoden aikana pyydän. Bethiltä kyllä puuttuu täysin inhimillinen kyky samaistua toisen tilanteeseen; valtaa on pakko näyttää vaikka sitten ihmisten lomatoiveiden kumoamisessa vaikkei siihen ole mitään syytä. Halusinkin pyytää lomat kun Marjo on vielä talossa, managerit varmaan pelkäävät että hän kantelee kaikki pahat teot GM Mr. Macylle. Vesa jälkikäteen ihmetteli miten sain sovittua 6 päivää näin hyvissä ajoin, oveluudella ehkä! ;)

Nyt kun sain lomat varmistettua niin Aino sitten varasi lennot tänne! Tulee Kansas Cityyn 26.4 ja lennetään yhdessä Miamiin 4.-10.5. Eli varmaankin upeat pari viikkoa edessä sitten huhti-toukokuussa. Sattuu vielä mukavasti täällä oloni puoliväliin, että katkaisee kivasti työputken. Joudun varmaan olemaa aika paljon töissä sinä aikana kun Aino on täällä KC:ssa, mutta saa sitten shoppailla tyttöjen kanssa tai jotain :) Nyt on ainakin jotain odotettavaa!

Niin ja kuten Aino ystävällisesti korjasi niin Santtu tosiaan lähtee 13.4 eikä 13.5. Eli muutan jo reilun kuukauden päästä "uuteen" asuntoon. Saa nähdä miten tehdään sitten huonekalujen jne kanssa.

Tortain iltana käytiin vielä Marjon kanssa ulkona, hän lähtee takaisin Suomeen lauantaina. Oli kyllä upeaa että pääsi käymään täällä ja kuulemaan murheemme, varmasti lehtorien taukohuoneessa tullaan puhumaan tämän paikan kehittämisestä jatkossa! Käytiin Westportissa jossain karaokebaarin tapaisessa ja Marjo jos luet tätä niin kiitos vielä "ilmeestä" se on tallennettuna Santun kameraan, joskaan emme sitä voi julkaista tämän blogin kuitenkin liikkuessa hyvän maun rajoissa! :DD

Kuvia

Laitanpa tässä illan iloksi muutamia kuvia vaikka niiden lataaminen tänne onkin tajuttoman hidasta.


Kansas City hotellin ikkunasta


Crown Centerin luistinrata hotellin vieressä


War Memorial hotellin kupeessa


Union Station eli keskusjuna-asema sekin ihan hotellin vieressä


Työpaikka, ylhäällä näkyy pyörivä Skies-restaurant


Hotellin aula


Sakepommit KonaGrillillä, vasemmalta oikealle; Georgenpuolikas, Annu, Minä, Preach, Lisanne, Hanna ja Santtu


Kävelemässä kotoa Plazalle


"European Residence", näihän me kaikki sielä sivistyneessä Euroopassa asumme :)



Kyn kanssa TomFooleriessissa


Joku ilta poikien kämpillä, en ehtinyt mukaan Iiron ja Russelin poseeraukseen.

So much to do...

Heräsin rauhattomasta unesta jo aamu kahdeksalta. Niitä päiviä kun tietää ettei saa nukuttua ennenkuin on hoitanut rästissä olevat asiat. Viivyttelin aikani koulutyön aloittamista, mutta istuin lopulta alas ja aloitin puurtamisen.

Tytöt soittelivat 10 kun olin juuri päässyt työnteon makuun, Enna oli tulossa hakemaan auton papereita jotta voisi soittaa autovakuutuksesta. Ajattelin että olisi kuitenkin helpompaa että hoitaisin itse asian kun autokin on nimissäni. Seikkailin aikani Geicon sivuilla ja täyttelin kaavakkeita, homma vähän vitutti kun tiesi että on kiire koulujuttujenkin kanssa, mutta toisaalta tarvitaan autoakin mahd. nopeasti. Tyhmää seisottaa ajopeliä pihassa kun se vakuutusta lukuunottamatta on ihan ajokunnossa. Kännykkäni saldo oli taas painunut nollaan joten koitin lisätä saldoa AT&Tn nettisivuilta, mutta yritys kaatui typerään drop-down menuun jossa ei ollut vaihtoehtoja oikean osavaltion valitsemiselle. Tiedättekö niitä idioottimaisuuksia kun tiedät mitä olet tekemässä, mutta sivu ei päästä sinua eteenpäin koska et ole täyttänyt kaikkia kohtia, ja ei puolestaan anna täyttää tyhjää kohtaa. Soitin AT&T:lle ja pyörittyäni puolituntia ihme automaattimenuissa päädyin antamaan luottokorttitietojani jollekkin intialaiselle. Luottokortin käyttäminen ei onnistunut tuntemattomaksi jääneestä syystä ja itse olin ihan räjähdyspisteessä. Se tunne kun on älyttömästi tekemistä ja mikään ei tunnu onnistuvan ja pienikin asia tuntuu älyttömältä vastoinkäymiseltä.

Jätin puhelimen pöydälle, vedin lenkkivaatteet niskaan ja lähdin juoksemaan kohti AT&T:n toimistoa Linkin Park soiden. Sainkin ladattua 50$ pre-paid liittymääni mutta armoton ketutus ei helpottanut joten tempaisin itseni vielä salille ja vedin tunnin kiukkutreenin.

Kotona odotti se varsinainen eli autovakuutuksen ja koulujuttujen hoitaminen. Soitin Geicolle pari kertaa täytellessäni kaavaketta ja eteneminen tuntui tuskaisen hitaalta. Parin tunnin päästä pääsin jo kaavakkeen loppuun, mutta sitten selvisi että edelliset suomalaiset olivat itseasiassa tehneet vakuutusasiat väärin. Täällä jokainen jokaisella joka käyttää autoa pitää olla US:n ajokortti ja nimi vakuutuspaperissa, muuten vakuutus ei korjaa mahdollisen kolarin sattuessa. Autolla siis on laillista ajaa ja poliisit eivät pysäytä koska autossa on vakuutus, mutta jos joku vetää naapurin bemarin ruttuun saattaa lähteä kotiin iso lasku kourassa. Koska auto on minun nimissäni tein selväksi kaikille että vakuutusasiat hoidetaan "oikean" kaavan kautta. Niinpä meidän kaikkien taitaa täytyä ottaa ajokoe täällä. Tuntien säätämisen jälkeen sain vakuutuksen valmiiksi ja 4. puhelinsoitto Geicolle varmisti että olen maksamista vaille autovakuutuksen omistaja. Koitin antaa luottokorttitiedot puhelimen välityksellä, mutta joku meni vikaan ja en saanut maksua varmistettua; ilm. UMB visani osoite on hyatilla, mutta en tiedä tarkkaa muotoa, joten en saa korttia käytettyä netissä/puhelimitse. Koitin maksaa myös suomen visalla, mutta osoitteeni "Pitaejaenmaeki":ssa ei myöskään suostunut varmistumaan. Kellon lähestyessä kolmea soitin muille että olen nyt käyttänyt valtaosan päivästäni taistellessa vakuutuksen kanssa ja en yksinkertaisesti ehdi enää säätää sen kanssa. Lupasin mennä aamulla UMB:lle kysymään pankkikortin käytöstä.

Asioita täällä ainakin oppii hoitamaan. Sama homma kuin Englannissa; suomessa tottuu niin helppoon elämään että soitto puhelinoperaattorille tai vakuutusyhtiölle tuntuu rasitteelta. Täällä kyseisten asioiden hoitaminen englanniksi on ihan itsestäänselvyys koska ne on yksinkertaisesti pakko hoitaa. Vedin pari kertaa syvään henkeä, avasin kokiksen ja suljin huoneen oven syventyen Esseen kirjoittamiseen.
Enpä tähän enempää kirjoittele siitä vitutuksesta mikä oli päällä päivän myötä, omaa aikaansaamattomuuttahan se että kirjoitan rästiesseitä Kansas Cityssä työvuoron alkua odotellessa, mutta laskin että Tunti/essee ja 6 esseetä niin ehtisin vielä töihin palautettuani koko paketin.

Niinpä taisin hymyillä ensimmäistä kertaa koko päivänä kun vähän vaille kymmenen palautin koko paketin ja lähdin kävelemään Plazalle ehtiäkseni yöbussiin ja yövuoroon. Töihin lähtö 14h valvottuani tuntui lähinnä helpotukselta, olinhan saanut paljon asioita hoidettua.

Yövuoro meni nopeasti joskin väsyneenä. Seurana olivat Jamie K, Nankita ja Maurizio. Kuljeskeltiin valtaosa yöstä pitkin hotellia Maurizion kanssa; juteltiin euroopasta jne. Hän on todella lopussa työhön Hyattilla kun ei saa koulutuksensa mukaista arvostusta tai palkkaa. Maurizio asui aiemmin länsirannikolla jossa teki hyvää tuloa järjestämällä julkkiksille VIP-matkoja Eurooppaan. Elämä on kuitenkin heitellyt ja muuttaessaan miehensä Chrisin vanhempien takia Kansas Cityyn hänen oli pakko ottaa ensimmäinen mahdollinen työ, koska täällä ajat ovat vaikeita. Ymmärrän kyllä miksi Italialainen arkkitehti joka on asunut ikänsä Lontoossa, Los Angelesissa ja San Fransiscossa nauttien hyvästä työstä ja arvostuksesta on hieman katkerana kiertäessään avaamassa hotellin vessoja aamuyöstä. Juteltiin kyllä Maurizion kanssa ihan fiksuja elämästä jne. hän sanoi nauttivansa interien seurasta koska nämä ymmärtävät "miten huonosti asiat täällä ovat". Tällä hän tarkoitti sitä miten ihmisiä täällä kohdellaan; huonopalkkaisessakin työssä voi viihtyä jos kokee saavansa arvostusta ja/tai kiitosta, mutta täällä työntekijä on pelkkää sontaa. Kaikki niellään ja työpaikan menettämisen pelossa kukaan ei uskalla sanoa pomoille yhtään mitään.

Lopulta työvuorokin päättyi ja pääsin lähtemään bussilla kotiin. Valvottuani 26h ja painettuani koko ajan menemään en ole ihan varma näinkö unta mutta bussipysäkillä seuraani tunki John:iksi esittäytynyt mies jolla ei kyllä tuntunut olevan muuta asiaa kuin halu jutella. Ja minähän juttelin. Siinä sitä vaihdettiin kaikenmaailman juttuja menomatkan ajan; hän kertoili elämäntarinansa siinä odotellessa ja minä kuuntelin. Sitä sen suuremmin toistamatta olin kotona bussista jäätyäni suu vähän auki "mitä juuri tapahtui". Tiedättekö; istut bussissa jonkun viereen ja alatte jutella ja kerrotte henkilökohtaisia juttuja ja sitten ette enää varmaan koskaan nää. Luulin että sitä tapahtuu vain elokuvissa? Ei ainakaan suomessa...

Kotona painoin pään tyynyyn mutta heräsin parin tunnin päästä naapurin soittaessa jotain fuusiojazzia. Eipä siinä nyt voi varsinaisesti vihainenkaan olla jos joku soittaa musiikkia puoleltapäivin, mutta vituttihan se silti. Ajattelin olla aikaansaava ja lähdin heti kävelemään pankille saadakseni palkan tilille ja korttimaksamisen kuntoon. Samalla reissulla koitin pistäytyä optikolla, mutta pitkän jonon takia jätin menemättä. Heti kotiinpäästyäni soitin Geicolle autovakuutuksesta ja sainkin heti maksun menemään läpi. Helpotus oli suuri kun virkailija kertoi että vakuutus on voimassa ja voimme ruveta käyttämään autoa heti puhelun jälkeen. Nyt alkaa asiat vihdoin olla pulkassa. Pitkäpitkä päivä-yö-päivä, ehkä rankin tähän mennessä.

Puoliltapäivin herättelin Santun ja kävimme yhdessä Lisan luona. Yksi aika iso asia on tainnut jäädä kertomatta, joten palaan siihen tässä: Santtu lähtee täältä jo parin kuukauden päästä. Koti-ikävä yllätti jo heti alkureissusta ja asiasta tuli juteltua useammankin kaljatuopin ääressä. Ymmärrän Santun päätöstä ja arvostan että hän kuitenkin tekee yhden harjoittelun. Toisaalta en itse voisi ikinä tehdä samoin; 6kk on mielestäni niin lyhyt aika että menen/menisin sen läpi vaikka sitten hammasta purren. Joka tapauksessa ollaan saatu asia hoidettua hyvässä sovussa ja muutan santun lähtiessä 13.5. yksiöön tämän rakennuksen alakertaan. Saatiin siis tämä nyt lopulta sovittua myös vuokranantajan kanssa, samalla maksettiin kuukauden vuokra ja valitettiin taas kerran rempallaan olevasta vessasta, joka taas luvattiin korjata pikapikaa.

Nukuin taas pari tuntia ja heräsin kun Lisanne tuli käymään. Santtu laittoi ruokaa ja syötiin hyvin. Tätä kirjoittaessani istun sohvalla väsyneenä mutta iloisena :)
Väsyttää melkoisesti ja en tiedä miksi juuri kirjoitin pienen romaanin jokseenkin tyhjänpäiväisestä päivästä, mutta laitetaan väsymyksen piikkiin.

Nyt on netti. Nyt on auto. Nyt ei tarvi stressata enää suomen koulujutuista. Eiköhän se elämä taas tästä.

House Officer Training

Oli harvinaista kyllä ilo mennä töihin; vuorossa olisi House-officer trainingia, eli jotakuinkin parasta mitä tulen täällä puoleen vuoteen näkemään. Trainerinani toimi Maurizio, jonka kanssa tulen tosi hyvin toimeen. Olimmekin siis tänään "Team Europe" ja seurailin häntä pitkin hotellia.

House Officer vastaa hotellin tarkastuskierroksista, sekalaisista asiakaspalvelutilanteista ja tietysti "hälytyksistä". Päivä oli hiljainen ja en tainnut itse juuri paljoakaan tehdä koko päivänä. Oli kuitenkin mukava päästä ulos toimistosta ja kävelemään pitkin hotellia avaimmet kädessä. Sellaista fyysistä hommaa mitä on Suomessa tottunut tekemään. Päivää tosin pilasi hieman se että tajusin tässä kuussa olevan vain 28. päivää mikä tarkoitti sitä että minun pitäisi tänään palauttaa koululle lupaamani rästitehtävät. Tehtävien tekeminen ei todellakaan ole ollut mielessä täällä ja olin ajatellut tekeväni ne tiistain vapaa-päivänä. Nyt tajusin että ilta/yö varmaan tulisi menemään niiden merkeissä; pakko mikä pakko mutta kunhan ne saa palautettua niin eipä tarvi niitäkään miettiä.

Iltapäivällä katsottiin toimistossa USA-Canada lätkäpeliä, jännä peli joka tosin lopulta päättyi USA:n tappioon, pientä lohtua sen 6-1 takomisen jälkeen, mehän sentään voitimme mitallipelimme! ;)

Lähdettiin Santun kanssa Jimmyllä kotiin ja otettiin kyytiin täällä 5kk ollut Italialainen Interni Nemo. Nemon Englanti on surkeaa, mutta kuin suoraan jostain elokuvasta "Shiiit...I miis teeh buus, thiis noot good". Nemo on Siciliasta ja juteltiinkin matka omasta reissustani sielä viime keväänä. Pysähdyttiin Sun fresissa ruokaostoksilla, kotona kello olikin jo 7 ja olin melkoisen väsynyt. Ajattelin nukkua muutaman tunnin ja ruveta sitten tekemään koulujuttuja saadakseni kiinni tulevasta unirytmistä. Niinhän siinä vaan taas kävi että uni maistui ja päätin siirtää koulujutut huomiseen....

Farewells and Legends

Heräsin 10 suht hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Lähdin poikien kämpälle josta kannettiin loput astiat ja huonekalut kämpillemme, lisäksi sijoitettiin olkkarimme nurkaan jätkien matkalaukut odottamaan näiden paluuta kolmen viikon päästä. Tulevat Kansas Cityyn viettämään St. Patricks dayta ja lentävät sitten Suomeen.

Ajoin pojat lentokentälle, melkoinen seikkailu Jimmyn ratissa, mutta rupean taas tottumaan ajamiseen. Painostavaa on lähinnä ajaa highwayta jossa autoja on molemmilla kaistoilla, edessä ja takana. Perjaatteessa helppoa ajaa massan mukana, mutta jotenkin outoa kun siihen ei ole tottunut. Hyvästeltiin kentällä ja toivotin pojille nautinnollista American-Touria.

Seuraavaksi poimin Ennan, Annun ja Marjon kyytiin ja lähdimme suunnistamaan Legendsiin. Taisin aiemmin sanoa paikka vahingossa Legendaryksi. Ajoin suht ketuiksi luottaessani tyttöjen varoituksista huolimatta Navigaattoriin. Näemmä naisen neuvo kerrankin voitti tekniikan, sillä Navigaattori ei pysynyt kärryillä tiheissä intersectioneissa ja ajoin kahdesti ohi risteyksestä. Lopulta kuitenkin pääsimme Legendsille jossa tytöt uppoutuivat shoppailun huumaan. Seurailin hetken ja palasin sitten ensimmäiseen outlettiin T-J Maxiin jonne ilm. dumpataan kaikki merkkivaatteet jotka eivät ole menneet missään muualla kaupaksi. Eli merkkikamaa n. 25% hintaan normaaleista kauppahinnoista. Hyllyt ovat tietysti täynnä kaikkea sekalaista, sattumanvaraisia kokoja ja mitään ei voi kokeilla päälle, mutta hinnat kompensoivat.


Lasten ravintola T-Rex Amerikan malliin...


Ja on sitä rekvisiittaa aikuistenkin ravintoloissa.

Ostin seuraavaa (jos ketään kiinnostaa edes hintojen takia); 4x Calvin Kleinin boksereita 20e, Calvin Kleinin kauluspaidan 15e, solmion 10e, Leviksen aurinkolasit 8e (??? Leviksen outletissa samat maksoivat 30e ja sekin vain puolet normista), Tapoutin treenikassin 15e ja puman pitkähihaisen paidan 15e. Lisäksi ostin extemporee ison Canvaasitaulun 15e. En saa sitä kotiin täältä mutta ainakin on jotain sisustusta. En ole yleensä shoppailija tyyppiä mutta täällä kyllä menee virran mukana; outleteista saa kaiken murto-osalla siitä mitä maksaa suomessa. Marjo osti tuliaisiksi varmaan 5 paria kenkiä ja pari kassillista vaatteita....No kun halvalla saa! Käytiin vielä syömässä meksikolaisessa, jossa ruoka oli sitä taattua perustasoa. Ei täällä sitä huonoa ruokaa oikein löydä mistään.

Tappion tuskaa

Heräsin puoleltapäivin ja lähdimme 810 Zonelle katsomaan USA-Suomi peliä. Odotukset olivat Tsekki pelin jälkeen korkealla. En tiedä milloin minusta tuli niin suuri urheilun fani, vai oliko tässä tapauksessa kyse juuri näiden kahden maan kohtaamisesta mutta tilanteen ollessa 6-0 USA:lle ensimmäisen 10 min jälkeen oli lähellä etten alkanut itkeä. Tilattiin lasku ja käveltiin kaikki allapäin kotiin, pistin kännykän pois ja menin takaisin peitnalle. Urheiluahan se vaan on, mutta pilasi minun päiväni.

Illalla muut tulivat repimään minut ylös sängystä; Marjo oli kutsunut meidän hotellihuoneeseensa "maistelemaan viiniä". Ei tehnyt yhtään mieli lähteä, mutta päätin kuitenkin mennä. Matsista oli vain jotenkin jäänyt semmoinen apaattinen olo kun vielä tiesi miten paljon kettuilua saisi kuulla sitten töissä. Onneks matsi sentään päättyi "vain" 6-1 eikä esim 18-0 kuten alussa näytti.

Marjon huoneessa oli varsin rento tunnelma ja istuttiinkin pitkälle iltaan viiniä juoden ja niitä näitä jutellessa. Preach, Santtu ja Lisanne halusivat lähteä Power N' Ligtiin. Itseäni ei olisi voinut vähempää kiinnostaa uloslähtö, mutta muut painostivat mukaan kun minulla kuitenkin olisi vapaapäivä huomenna. Baarissa (muutaman juoman jälkeen) oli kyllä kuitenkin tosi hauskaa. Power N' Light oli täynnä ja ainut paikka mihin päästiin jonottamatta oli sama Shark Bar UV:valoineen jossa oltiin viimeksikin, mikäs siinä, ihan kiva paikka. Jimmy John'sin kautta kotiin Gargantula sämpylä kainalossa ja nukkumaan mennessä Suomen nöyryyttävä tappiokaan ei enää tuntunut niin pahalta.

And the days go by...

Aika rientää ja kiirettä pitää niinpä tiivistän muutaman päivän yhteen bloggaukseen;
Olin viikon Dispatchingissa mikä käytännössä tarkoitti ihan ok työpäiviä. Onnistuin käymään pariin otteeseen myös salilla, joten pientä arjen makua jo hiljalleen, varmaan muutuu sitäkin tasaisemmaksi kun vanhat internit lähtevät tällä viikolla.

Opettajamme Marjo Pääskyvuori Laureasta saapui kahden viikon vierailulle Kansas Cityyn. En henk. koht. tuntenut Marjoa ennen kuin hän tuli tänne, mutta on kyllä todella mielyttävä lehtori. Rento ja helppo tulla toimeen myös tällä tavalla vapaammassa yhteydessä.

Marjo pyysi meidät kaikki käymään huoneessaan ja käytiinkin sielä istumassa ja jutustelemassa, lähinnä vuodattamassa miten "huonosti" meitä täällä kohdellaan, faktaahan on ettei tämä ole mikään manager internship, ei varsinkaan ravintolapuolella. Marjo kuunteli murheemme ja oli kyllä varsin ymmärtäväinen kaikesta. Hän tulee kiertämään hotellin eri osastoja seuraavat pari viikkoa ja näkeekin siis omin silmin millaista elämä täällä on. Hänellä kävi myös huono tuuri; Matkalaukku jäi matkalla jonnekkin, joten ensimmäiset päivät piti selvitä pelkällä käsimatkatavaralla. Käytiin porukalla syömässä Cheese Cake Factoryllä ja vietiin Marjo ostamaan tarvittavia perusvaatteita Plazalle. Jotenkin yllättävän luonnollita oli shoppailla lehtorin kanssa, no, samaa porukkaahan täällä kaikki ollaan!

Tiistaina oli poikien läksiäis-ilta johon oli kutsuttu tuttuja ja hyattilaisia, juotiin rauhakseen heidän asunnollaan ja siirryttiin Grand Falloniin myöhemmin illlalla. Ilta meni hieman pipariksi kun kummallakaan "sankarilla" ei ollut kännykkää ja osa vieraista missassi seurueen. Tunnelma oli myös jokseenkin haikea eikä niinkään riemukas. Iloa tarjos oman osastomme Phil joka saapui kävelykeppeineen paikalle suoraan iltavuorosta ja istui kaljatuoppi kädessä urhoollisesti aamuyöhön asti. Kävin itse nukkumassa pari tuntia ennen töihin menoa, kun Phil puolestaan joutui tulemaan aamuvuoroon suoraan baarista. Vaihdoimme salamyhkäiset, mutta tuskaiset hymyt kun tulin toimistoon. Molemmat onnistuivat kuitenkin esittämään suht toimintakykyistä koko päivän joskin limu maistui.

Tsekki peli palautti uskon suomalaiseen jääkiekkoiluun ja kultametalli alkoi jo kiiltää silmissä kun istuimme jälleen kerran 810 zonella katsomassa matsia. Saa nähdä miten USA pelissä sitten käy...tulee ainakin olemaan tiukka peli. Santtu jo ehti sanoa ettei taida meillä olla töihin tulemista jos tulee takkiin :D

Olen nyt myös ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen auton omistaja! GMC Jimmy laitettiin minun nimiini, joten ensimmäinen autoni on juuri semmoinen tyypillinen "eka-auto"; 300 000km mittarissa ja täristää kivasti yli satasen vauhdissa ;)
Auto on tietysti yhteinen, mutta oli fiksuinta vain laittaa jonkun nimiin. Seuraavaksi edessä olisikin sitten autokoulu ja vakuutuksen hankkiminen, pitää koittaa säätää ne pois alta mahd. nopeasti. Postilaatikko saatiin vihdoin auki kun soitettiin suoraan huoltomiehelle ja nettiliittymä on nyt avattu; odotellaan vain poikien Routteria että saadaan netti pysyvästi tänne kämpillemme

Anni ja Sara lähtivät omalle amerikan valloitukselleen ja hieman kävi kateeksi kun itse joutui jäädä tänne. No, kyllä meidänkin vuoromme sitten joskus tulee. pistetään nyt vielä kuva muuttopuuhista;



Pitäisi ehtiä niitä kuvia nyt säätää santulta tänne että voisin pistää jotain!