Arjen tuntua

Kirjoitan tätä töissä ollessani kommunikaattorilla. Hieman hidasta, mutta aikaahan täällä on, ja onpahan jotain hyötyä tästäkin tiiliskivestä nyt kun siinä ei ole datapakettia.

Päivät viuhuvat ohi. Sitä kai se arki on. Kun James potkittiin pellolle siirrettiin minut tekemään yövuoroa. Palkka on sama kuin päivällä, mutta yöllä on aika leppoisaa joten eipä oikeastaan pahemmin haittaa. Tosin juuri nyt on menossa 9 päivän työputki joten ei ihan liikaa hymyilytä. Onneksi työkaverit ovat yövuorossa huippuja. Erityisen hyvin tullaan juttuun Nankitan kanssa, mikä on sinäänsä hassua sillä hän on viisissä kymmenissä oleva yksin elävä täti jonka pääharrastus on raamatun lukeminen. Juttua kuitenkin riittää ja hommat hoituvat siinä samalla joten aika rientää...täälläpä siis istumme ja kristus-radio raikaa. Nankitan jutuista tulee välillä etäisesti mieleen Justin, jonka maailmankuva pohjautui paljolti raamattuun, mutta jonka uskonnollisuus ei häiritse samalla tavoin kuin vastaavat tapaukset suomessa. Csi leicesteriä lukeneille muuten tiedoksi; Justin on juuri asettunut asumaan Koreaan jossa viettää nyt aikaa M-Jn, Jaehon, Huynien ja muiden korean kaverien kanssa!
Nankita on myös jollain omalla tavallaan ihan sivistynyt tapaus; mistä ikinä jutellaankaan niin hänellä on aina jotain sanottavaa koska "Yes I remember seeing that on discovery channel". Ilm tietyllä tapaa voi matkustaa ja kokea vaikka ei ikinä poistuisi olkkaristaan. Itse kuitenkin mielummin käyn paikan päällä! ;)

Oikeastaan ei edes ole ihan hirveästi kerrottavaa. Kansasiin tuli kevät; pari päivää +15c ja lumet sulivat silmissä. Innostuin tietysti kulkemaan ilman takkia mikä johti kipeään kurkkuun. Siitä huolimatta on nyt tullut pidettyä sitä sali 4x/viikko tahtia ja koittanut syödä hyvin. Yövuoron hyvä puoli on että siihen kuuluu yksi ilmainen ateria terracen keittiöstä, useimpina päivinä tulee tilattua joku salaatti jota sitten mutustelen pitkin yötä. Ulkonakaan ei ole tullut käytyä vähään aikaan, muut ovat kyllä käyneet jatkuvastu mutta itsellä ei oikein ole ollut intoa, eivätkä yövuorot tosin olisi juuri antaneet periksikään. Muut menevät ensi viikolla katsomaan Bon Jovia ja seuraavalla viikolla Black Eyed Peasia

Maanantai ja tiistai olivat tosin kokonaan vapaat, mutta omistin ne aikaansaamattomuudelle. Tänne lähtiessä ajattelin että käyttäisin vapaa-aikaani pelaamiseen, leffoihin, tv-sarjoihin jne, mutta eipä ole oikeastaan sittenkään innostanut. Latailin viikolla pari uutta peliä koneelle ja ajattelin uppoutua niihin pariksi päiväksi, mutta lopuilta tyydyin lähinnä vain lukemaan kirjaa, katsomaan pari leffaa ja käymään salilla.

Kokonaisuudessa viime viikko on ollut melko saamaton, hoidettavien asioiden lista rupesi kasvamaan aika lailla joten ryhdistäydyin eilen; siivoilin töistä päästyäni, kävin pankissa ja kaupassa sekä varaamassa ajan optikolle uusien ajolasien saamiseksi sekä ajoin social security officen kinuamaan uutta korttia koska posti ilm. todellakin hukkasi ensimmäiseni. Suurin osa stressaavista asioista liittyy muutenkin autoon: käyn maanantaina maksamassa siitä verot ja laittamassa sen rekisteriin, ilm. Vaihtavat kilvetkin siihen. Tiistaina pitäisikin sitten varmaan jo koittaa ajaa se kortti niin että saadaan pidettyä vakuutus voimassa. Joskus pienetkin asiat tuntuvat suurilta; minua on ärsyttänyt koko autohomma aika lailla kun tuntuu että siitä on itselle enemmän työtä kun hyötyä. Annu on kyllä tarjoutunut auttamaan, mutta eipä sitä paljon voi kun paperit ovat nimissäni. Samalla kaikki siihen liittyvät pikkujutut ketuttavat, kahdesti olen purrut hammasta saadessani auton käsiini tankki tyhjänä, vaikka olen itse tankannut sitä jo useamman kerran ja tuntuu että kannan sieltä jatkuvasti ulos muiden roskia. Se on sitä jakamisen iloa, toisaalta auton olemassaolo on kyllä suuri helpotus täällä, ja pelisäännötkin alkavat selkiytyä. Avaudunko taas? No se kai on blogin tarkoitus (?)

Ainiin, käytiin yhden yövuoron jälkeen aamupalalla Chanel-Carlosin kanssa! Hän pyysi mukaan kantapaikkaansa ja vaikka väsytti niin menin kohteliaisuudesta mukaan. kyllä kannatti! Tullessani sisään ajattelin heti että olenko astunut leffaan, paikka oli kuin suoraan jostain klassisesta elokuvasta; auto- ja elvis tauluja seinillä, satunnaisia kulkijoita baarijakkaroilla ja jukeboksi soimassa nurkassa! Cafe of broken dreams! Ja tarjoilijat; kaksi vanhempaa naista jotka ilm. ovat tehneet samaa työtä koko elämänsä ja muistavat kaikki asiakkaat nimeltä. Molemmat tulivat vaihtamaan kuulumiset Carloksen
kanssa ja Carloksen esitellessä minut tulivat halaamaan ja istumaan pöytään?. Siinä sitä sitten juteltiin, eipä tuntunut olevan turhia kiireitä tässä paikassa. Välissä joku tuli mesoamaan tiskille jolloin tarjoilija kävi juttelemassa tälle ja lopulta heitti kassasta muutaman dollarin. Kysyin mistä oli kyse jolloin joe-joe (toinen tarjoilijoista) kertoi että hän on vanha asiakas joka aikoinaan joutui autokolariin ja satutti päänsä. Mies kuulemma tulee joka päivä kahville ja luulee olevansa töissä kahvilassa, joten kahvin juotuaan hän jää kinuamaan maksamatonta palkkaansa. Sama kuulemma toistuu päivittäin ja tädit ovat tottuneet aina heittämään tippikassasta muutaman dollarin. Kuin leffasta! Syötiin aamupalamme ja joe-joe kävi välissä esittelemässä kolikkokokoelmaansa jonka ainut ulkomaalainen kolikko tosin oli 0.50 punnan kolikko. Lupasin tuoda ensikerralla tippinä euron kolikon mistä hyvästä sain vielä lähtiessäkin halauksen. Kotiin kävellessä hymyilin koko matkan ja mietin missäköhän aikakoneessa äsken kävin...

Nyt kun tajusin kommunikaattorin edun blogin pitämisessä niin saatan jopa päivitellä vähän useammin, aamuyöstä ei ole paljon muuta tekemistä kuin pohtia lähipäivien tapahtumia :)