Seuraavat 2 päivää menivät PBX:n (operaattorina olon) pariin palatessa. Sinnittelin töissä tietäen että kohta pääsisin eri hommiin, onneksi sentään puhelimeen vastaaminen on hieman helpottunut joskin yhä ihmettelen mikä on "luksus"-hotellin intressi pitää puhelinvasteessa ulkomaalaista. Tuskin väärään numeroon ohjattu asiakas jakaa hotellin ihannekuvaa "Erilaisuus on voimavara."
Keskiviikkona jouduin heräämään aikaisin; Hyattin bussi haki meidät kaikki aamulla asunnoilta ja kuskasi paikalliseen kelaan anomaan sosiaaliturvatunnusta, omat paperini olivat oikein täytetyt ja toimitus vei vain n. 15 minuttia. Bussin heittäessä meidät takaisin ylitin itseni ja nukkumisen sijasta marssin käymään kaupassa ja vihdoin viimein salilla. Liityin paikallisen Gold's Gymin jäseneksi eikä hintakaan ollut kovin paha; 230$ koko 6kk jäsenyydestä, eli n. 30e/kk. Sali kuitenkin on isompi kuin juuri yksikään jolla olen suomessa käynyt ja on vielä ihan kävelymatkan päässä. Liittyminen ja kierros ottivat kuitenkin yli
tunnin joten ehdin vetää vain nopean treenin ennen töihinlähtöä. Ajattelin että mahtaako tällainen "lämmittely" treeni juuri auttaa mitään, mutta totesin seuraavana päivänä olevani ihan lukossa; 4kk taukoa salista ei ole tehnyt hyvää.
Torstaina nukuin tarkoituksella ylipitkään, sillä tiesin että iltavuoro josta pääsee 11:30 vaihtuisi suoraan aamuvuoroon joka puolestaan alkaisi 07:30. Kulkeminen pois ja aikaa nukkumiseen jäänee max. 6 tuntia. Torstai iltana kokeilin myös ensimmäisen kerran tulevalla autollamme GMC Jimmyllä ajelua. 4x4 V6 SUV automaattivaihteilla
on kyllä amerikkalaisuuden perikuva, vaikkakin metrimittari näyttää jo 300 000km. En ole koskaan pahemmin pitänyt autolla ajamisesta, vaikkaikin aina siihen ryhdyttyäni totean että "ei tämä niin hassua olekkaan". Vähän kuitenkin jännitti taas nousta vieraassa maassa auton rattiin, ensimmäistä kertaa automaattivaihteille ja pimeässä liikenteen sekaan. Asiaa ei oikeastaan auttanut se että hukkasin silloin NYCissä "ajolasini", kaukonäkö on hieman heikentynyt viimevuosina, joten en edes yrittänyt lukea tienviittoja. Onneksi reitti sentään oli hyvin hallussa, ja automaatti-
vaihteilla ajaminen on suunnilleen yhtä helppoa kuin tikkarin vieminen lapselta. Seikkailin siis menestyksekkäästi kotikadulle, ja totesin pitäväni autostamme Jimmystä huolimatta siitä että renkaat ovat vähän sileät ja auto vetää jostain syystä vähän vasemmalle.
Saatoin mennä hyvillä mielillä nukkumaan; aikaansaava päivä ja huomenna alkaisi Dispatchin training, eli sen perinteisen turvallisuuden hallinta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti